Varsan syntyminen on aina pieni ihme. Siihen tarvitaan monen kuukauden odotuksen ja valmistelun lisäksi hiukan myös onnea. Luonnollisissa olosuhteissa on aina tapahtunut geenien valintaa, jonka hevoseläin on itse toteuttanut; ori valitsee kumppanikseen terveitä tammoja, jotta suku jatkuu elinkelpoisena (evoluutio). Ihmisen aloittaessa tietoinen geenien valikointi, ja jalostus, pyritään edelleen samaan, mutta lopputuloksesta pyritään saamaan omia tarpeita ja tavoitteita vastaava.
Valikoidessa jalostukseen parhaat geneettiset ominaisuudet pelataan hiukan uhkapeliä. Tietyt geenit reagoivat eri tavoin toisten kanssa, eikä haluttua geeniä aina saada periytettyä. Parhaassa tapauksessa isäoriin ja emätamman parhaat ominaisuudet periytyvät varsalle ja lopputulos on täten jalostuksen tavoitteisiin nähden onnistunut. Huonolla tuurilla periytyy huonommat ominaisuudet, jolloin välttämättä hienollakaan suvulla ei niin ole merkitystä. Kehnoimmalla tuurilla varsa kuolee jo ennen syntymää, tai pian sen jälkeen.
Ihmisen rooli jalostuksessa on valikoida geenit aikaansaadakseen paras mahdollinen lopputulos, vaikkei se aina onnistu. Mutta hevonen on paljon muutakin kuin perimänsä: oikea hoito ja treenaaminen on ensisijaisen tärkeää, oli hevonen syntyessään minlälainen hyvänsä. Parhaankin kilpurin saa pilattua kehnolla hoidolla, kun taas oikea ja systemaattinen harjoittelu voi saada aikaan upeita tuloksia hevoselle kuin hevoselle. Loppupeleissä heti syntymästä eteenpäin on hevosenomistajan omasta panostuksesta kiinni se, kuinka hyvin varsa voi. Tästä päästään vasta etenemään siihen, mitä varsasta tulee.
